Ilmainen ensilaina vaikka heti tilille ilman vakuuksia

Ensilaina ilman kuluja ja korkoja

Rahantarve voi iskeä juuri sillä pahimmalla hetkellä ilman varoitusta. Aina ei suinkaan ole mahdollista odottaa vaikkapa auton korjauksen suhteen siihen asti, että saisi siihen tarvittavan summan kasaan säästämällä. Siksi onkin hyvä tiedostaa, mistä apua yllättäviin rahantarpeisiin löytyy. Eikä kukaan varmasti halua maksaa turhia kuluja tai korkoja, joten myös edullisten tai jopa kokonaan kuluttomien ja korottomien ensilainojen lista kannattaa painaa mieleen. Tässä artikkelissa paneudumme tarkemmin tähän aiheeseen.

 

Ensilainojen tiedot sivustollemme tarjoaa Lainaverkko.fi

Seuraavan suuruiset ensilainat voit hakea ilmaiseksi

Mikä on kuluton ja koroton ensilaina ja mihin sitä tarvitaan?

Aivan ensimmäiseksi kulutta nostettava ensilaina saattaa kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Eikä mikään ihme, onhan se kuitenkin lainattavaa rahaa, josta yleensä kuluja ja korkoja peritään. Nykyään on kuitenkin totisinta totta, että uusi asiakas voi saada ensilainansa kuluitta ja koroitta useammaltakin rahoitusyhtiöltä. Näihin lainoihin pätee monesti erityisiä ehtoja, suurimpina tekijöinä lainasumman suuruus, joka nousee yleensä maksimissaan muutamaan tuhanteen, ja laina-aika, joka ei ole tällaisissa lainoissa hirmuisen pitkä.

Yhä useammat rahoitusyhtiöt tarjoavat suomalaisillekin asiakkaille kuluttomia ja korottomia ensilainoja. Tänä päivänä tällaisia mahdollisuuksia tarjoaa vajaa kymmenen maamme markkinoilla toimivaa yritystä, joten valinnanvaraakin riittää. Ensilainat ilman kuluja ja korkoja tulevat kuitenkin lainan antajasta riippumatta maksettavaksi maksimissaan kahden kuukauden päästä lainan ottamisesta. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun lainan ottamista suunnittelee. Lainattavat summatkaan eivät ole hirmuisen suuria, joten mihinkään suurempiin hankintoihin kuluttomia ensilainoja ei kannata suunnitella. 2000€ ensilainoja tarjoavat esimerkiksi Credit24, Eurolimiitti sekä Vivukselta voit hake 400€ kuluttomasti..

Miksi kuluttomia ja korottomia ensilainoja tarjotaan?

Mitä lainan antaja hyötyy tuotteesta, josta ei saa korkotuottoja tai muuta rahallista hyötyä? Miksi kuluttomia ensilainoja on järkevää tarjota, ja mikä koira kaiken tämän taakse on haudattuna? Nämä ovat kysymyksiä, joita monen lainanottajan tai lainan ottamista harkitsevan päässä risteilee. Tämä on aivan normaalia maailmassa, jossa ilmaisia lounaita ei ole. Ja on kuluttomissa lainoissakin oma jujunsa, nimittäin ne ovat vain kertaluontoisia. Kun lainaa seuraavan kerran tarvitsee, maksetaan siitä kulut normaalisti.

Kuluttomat ja korottomat ensilainat ovat hiukan kuin testijakso, joka antaa asiakkaalle mahdollisuuden tutustua palveluun. Lainan antaja tietenkin toivoo, että asiakas palaa ensilainan käytettyään hyödyntämään yrityksen muitakin palveluita. Palaava asiakas kun ei enää saa korottomia tai kuluttomia lainoja, saa lainanantajayritys vihdoin omansa takaisin. Asiakkaalla on tietysti myös mahdollisuus olla koskaan palaamatta palveluun ja käyttää vain kuluton lainatilaisuus. Kaikki eivät tietysti edes tarvitse lainaa uudelleen.

Huomioitavaa kuluttoman lainan ottamisessa

Kun tiedostaa kuluttoman ja korottoman luoton luonteen sekä lukee huolella kaikki lainan ehdot, voi luottoa maksukyvyn puitteissa hakea huolella. On kuitenkin hyvä huomioida muutamia seikkoja ennen kun laittaa hakemuksen eteenpäin. Kun tutkitaan kuluttomien ensilainojen ikärajoja, huomataan jo niissä eroja. Jos siis olet 18-vuotias, sinulla on paljon vähemmän vaihtoehtoja korottomien ensilainojen ottamiseen kuin vaikkapa 35-vuotiaalla. Ikärajat kannattaa siis huomioida aivan ensimmäiseksi, jottei turhaan tuhlaa aikaansa.

Ikärajojen lisäksi on muutakin, jota ensilainanottajan tulee huomioida. Korottomuus ja kuluttomuus pätevät nimittäin yleensä vain maksimissaan kahden kuukauden lainaan. On siis laskettava, millaisen summan voi tuossa ajassa maksaa pois, jotta korot eivät ala juosta ja nostaa lainarahan kuluja huimiksi. Summa kannattaa aina miettiä suhteutettuna omiin tuloihin, jolloin maksusuunnitelmansa voi luoda realistiseksi. Näin muukin elämä pysyy balanssissa, eikä ensilainan takaisinmaksun vuoksi tarvitse kohtuuttomasti kitsastella.

Yhteenveto korottomista ja kuluttomista ensilainoista

Koroton ja kuluton ensilaina antaa käyttäjälleen mahdollisuuden tutustua lainapalveluun ja sen käyttöön kuluitta. Alan kilpailun kovenemisen vuoksi tällaiset tarjoukset yleistyvät yhä entisestään. Tilanteesta pääsevät nauttimaan monet, joilla on tarvetta muutaman viikon tai maksimissaan kahden kuukauden mittaiselle lainalle, jonka suuruus jää maksimissaan muutamaan tuhanteen. Korottomaan ja kuluttomaan lainaan pätevät toki samat hakuehdot kuin niihin lainoihin, joista kulut maksetaan. Luottokelpoisuus pitää tähänkin tuotteeseen löytyä. Tutustu esimerkiksi Suomilimiitin ensilainaan.

Tarvitsetko suurempaa lainaa tai lainaa pidemmällä takaisinmaksuajalla?

Alapuolelta löydät parhaat lainapalvelut myös suurempien ja pidempien lainojen vertailemiseen.

Lainapallo.fi

Lainapallo.fi

Lainapallo vertaa sinulle parhaat pikavipit vain parilla klikkauksella luotettavasti ja nopeasti. Etsitpä sitten pientä tai suurta lainaa, niin Lainapallon avulla voit verrata juuri sinulle sopivimman. Mikäl siis ensilaina ei kohtaa sinun tarpeistasi, niin vertaa Lainapallon avulla juuri sinulle sopivin lainatuote.

Lainakulma.fi

Lainakulma.fi

Lainakulma.fi osoitteessa vertaat luotettavasti pikavipit aina 5000€ asti. Vertaileminen on ertittäin helppoa ja jo alle minuutissa löydät juuri sinulle sopivimman lainatuotteet. Lainakulmasta löydät lainoja monipuolisesti eri pituisilla takaisinmaksuajoilla ja näin sinun on helppo vertailla juuri sinulle sopivin laina. Mikäli lainantarpeesi on siis 50 – 5000€, niin tutustu Lainakulmaan.

Lainakuningas.fi

Lainakuningas.fi

Lainakuningas tarjoaa sinulle parhaan lainavertailun vuodelle 2019. Sinun on nyt entistäkin helpompaa valita sinulle sopivin lainatuote monista eri vaihtoehdoista. Voit valita niin pikavippiä, vertaislainaa kuin joustoluottoakin. Kaikkien vertailu onnistuun kätevästi yhdesssä osoitteessa ja tämä osoitehan on tietysti https://www.lainakuningas.fi/ . Hae siis heti sinulle paras laina.