Credit24

Credit24

IPF Digital Finland Oy on rahoitusyhtiö, joka on keskittynyt yksityishenkilöiden kuluttajaluototukseen. Se on osa International Personal Finance Pic -konsernia, joka on myös listattu Lontoon pörssiin. Konserni on hyvin kansainvälinen, vakavarainen ja kasvava yritys, ja sillä on toimintaa 13 eri maassa. Luvan kulutusluottojen myöntämiseen Suomessa IPF Digital Finland Oy on saanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolta. Tuotemarkkinoinnissaan ja luottotuotteita sekä lainoja tarjoavalla nettisivustollaan yhtiö käyttää Credit24-tuotemerkkiä.

Credit24:n joustoluotto

Credit24 tarjoaa asiakkailleen edullista joustoluottoa jopa 4 000 euroon saakka. Joustoluotolla tarkoitetaan asiakkaalle myönnettyä luottoa, jonka voi vapaasti siirtää omalle tililleen luottorajan puitteissa. Credit24:n tarjoamissa joustoluotoissa asiakas maksaa kuluina vain käytetystä lainasta aiheutuvat korot. Summa, mikä luotolle jää, toimii asiakkaan vararahastona tulevaisuutta varten, eikä siitä aiheudu ylimääräisiä kuluja. Credit24:stä on mahdollista saada joustoluottoa 100–4 000 euron luottorajalla, ja maksuaika voi olla asiakkaan oman taloudellisen tilanteen mukaan kuukaudesta kolmeen vuoteen.

Credit24 joustoluotosta ei siis aiheudu asiakkaalle esimerkiksi nostopalkkioita tai kuukausimaksuja, ja korot määräytyvät vain nostetusta lainasummasta. Luottotilin avaaminen on Credit24 -sivustolla täysin ilmaista. Luottohakemuksen perusteella yhtiö tarjoaa asiakkaalleen luottorajan, joka voi olla jopa 4 000 euroa. Lainaa lyhennetään kuukausittain, tai halutessaan sen voi maksaa takaisin myös kokonaisuudessaan ilman lisäkuluja. Credit24 informoi luottoasiakkaitaan kuukausittain luottotilin saldosta sekä käytettävissä olevasta lainasummasta, ja tietojen seuraamiseen löytyy yhtiöltä myös asiakkaille tarkoitettu online-palvelu.

Credit24 lisäpalvelut

Raha-asiat eivät useinkaan mene niin kuin on suunniteltu, ja tällöin pieni lisäturva esimerkiksi lainojen maksun suhteen on tervetullut. Tästä syystä Credit24 tarjoaa asiakkailleen muutamia lisäpalveluita maksukykyä helpottamaan. Pienimuotoisessa rahakriisissä asiakasta voi helpottaa yhtiön tarjoama eräpäivän valinta -palvelu, jonka avulla luoton maksun eräpäivää voi muuttaa itselleen sopivammaksi vain 5 euron hintaan. Eräpäivän muutos onnistuu kätevästi sivuston online-palvelussa, josta voi myös aktivoida Credit24:n tarjoaman maksuttoman eräpäivän muistutuspalvelun.

Hieman mittavammissa talousvaikeuksissa asiakas voi hakea Credit24:ltä maksuvapaata kuukautta luotolleen. Tämä palvelu maksaa 20 euroa ja edellyttää, että asiakas on hoitanut edellisen kuukauden laskun ajallaan, eikä häneltä löydy muitakaan maksuviiveitä. Huomionarvoista on kuitenkin se, että maksuvapaan kuukauden aikana ei ole mahdollista nostaa tililtä luottoa. Asiakkaan on odotettava, kunnes luoton seuraava lasku on muodostunut ja maksettu, jonka jälkeen luotto on taas vapaasti asiakkaan käytettävissä.

Credit24 Turva ja asiakaspalvelu

Jos asiakas huomaa olevansa suurissa talousvaikeuksissa eikä pysty suorittamaan luoton maksua, voi hän ottaa käyttöönsä Credit24 Turva -palvelun. Turva-palvelulla luoton maksuohjelma jäädytetään kuuden kuukauden ajaksi, eikä luotolle kerry tänä aikana mitään korkoja eikä kuluja. Turva maksaa 4,95 euroa kuukaudessa. Palvelun käyttöönotto edellyttää, että luottoa on lyhennetty vähintään kolmen kuukauden ajan, eikä sitä voi aktivoida, jos maksuvaikeudet ovat alkaneet jo ennen Turva-palvelun käyttöönottoa.

Credit24:n luottopalvelu on auki joka päivä kello 8.00–22.00, mikä tarkoittaa sitä, että joustoluottohakemusten käsittely ja rahojen siirto tapahtuvat näinä aikoina. Jos asiakas haluaa saada puhelimitse yhteyden asiakaspalveluun, voi hän soittaa sivustolta löytyvään maksuttomaan asiakaspalvelunumeroon joka arkipäivä kello 9.00 ja 17.00 välillä. Credit24 -sivuston asiakaspalveluun voi olla yhteydessä myös sähköpostitse. Nettisivuilta löytyy lisäksi usein kysytyt kysymykset -välilehti, josta saattaa löytyä vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Kustannukset

Credit24 -joustoluotosta ei aiheudu asiakkaalle nosto- tai tilinhoitokuluja. Joustoluoton vuotuinen nimelliskorko 1 500 euron lainalle 12 kuukauden maksuajalle on 40,56 % – 95,4 %, ja saman luoton todelliseksi vuosikoroksi ilmoitetaan Credit24 -sivustolla 49,85 % – 153,63 %. Asiakkaalle on ilmaista korottaa luottorajaa, tilata eräpäivän muistutuspalvelun sekä soittaa asiakaspalveluun. Lisämaksua yhtiö perii seuraavista palveluista: Credit24 Turva -palvelusta 4,95 €/kk, eräpäivän valinnasta 5 euroa, luottorajan laskemisesta 20 euroa sekä maksuvapaasta kuukaudesta 20 euroa.